Tapahtumia Kokkilassa 1902

Kirjasta Viitasaarelaiset vapaussodassa:


1902

Ennen laivan saapumista Viitasaarelle rouva Vartiainen ilmoitti Bruno ja Einar Sarlinille, että laivassa tulee hänelle muuttotavaraa ja pyysi - miehensä matkoilla ollessa - näitä naapureina lähetystä noutamaan. Niin tapahtuikin. Kahdella hevosella haettiin laatikot laivasillalta ja vietiin Kennään makasiiniin, jossa ne piilotettiin Hackman & C:o uitto- ja metsätyökalujen sekaan. Vain pieni osa lähetyksessä olevista kirjeistä ja kirjasista ehdittiin jakaa, kun se joutui viattoman sattuman kautta ilmiannon uhriksi.

Kun lähetys olisi helposti saattanut joutua Vartiaisen kotona, jota urkkijat pitivät tarkasti silmällä, yllätyksen alaiseksi, niin varovaisuuden vuoksi Bruno ja Einar Sarlin, parin muun miehen avustamana, siirsivät laatikot n.s. Kemppisen petäjikössä - Kokkilan maalla - olevaan tyhjään perunakuoppaan, peittäen huolellisesti kuopan suun turpeilla. Kuopan lähellä oli pitkä rivi kirkonkylän asukkaiden perunakuoppia, joita oli useita sillä kertaa tyhjinä. Jonakin iltahämäränä oli eräs kirkonkylässä asuva vanha mies mennyt noutamaan perunoita tuossa mäkirinteessä olevasta perunakuopastaan, mutta sattunutkin erehdyksessä avaamaan sen kuopan, jossa laatikot olivat. Uteliaisuudessaan vanhus oli ryhtynyt tarkastelemaan laatikoiden sisältöä ja ottanut siellä olevaa kirjallisuutta. Heikkonäköisenä hän ei itse voinut niitä lukea, vaan vei kotimatkan varressa olevaan Schönemanin kahvilaan, kahvilayleisön luettavaksi. Ymmärrettävää on, että kahvilassa sillä kertaa olleet "suuren isänmaan ystävät" tekivät siitä heti ilmiannon paikkakunnalla oleskeleville kahdelle santarmille ja kirkonkylässä asuvalle poliisille, joka ei kuitenkaan heti lähtenyt löytöä tarkastamaan, vaan teki puolestaan ilmoituksen esimiehelleen, Viitasaaren piirin nimismiehelle, J.O.Durchmanille. Nimismies, joka asui 12 km päässä kirkonkylästä sijaitsevassa Niemelän kartanossa, ei myöskään kiirehtinyt sinä iltana tutkimusta suorittamaan.

Löydöstä saivat Bruno ja Einar Sarlin eräältä alustalaiseltaan tiedon, ja ensinmainittu ilmoitti siitä heti rouva Vartiaiselle. Silloin sovittiin, että laatikot on nopeasti siirrettävä kuopasta pois. Kokkilan renkipoika toverinaan ajoivat Bruno ja Einar Sarlin kahdella hevosella kuopalle, löivät tavarat rekiin, ja Einar Sarlin sekä renkipoika lähtivät ajamaan niittyteitä pitkin hyvää vauhtia Mustansuon niitylle, minne saavuttua laatikot piilotettiin heinälatoon, heinien alle. Kiinnijoutumisen välttämiseksi oli saattomiesten hevosineen pysyteltävä yökausi metsässä, huomiseen saakka, jolloin Kokkilan palvelustyttö toi sanan, että "järjestysvalta" oli lakannut liikehtimästä. Nyt miehet ajoivat suoraan tavalliselle työmaalleen, herättämättä mitään huomiota.

Tämäkään piilopaikka ei tullut pitkäaikaiseksi. Kevättalvella oli heinät ajettava ladosta pihaan, joten jälleen tuli kysymys laatikoiden siirrosta. Mutta kun niiden sisällön jakaminen oli joka tapauksessa jo silloin käynyt mahdottomaksi, Einar Sarlin, piirimies Otto Halosen avustamana, upotti eräänä pimeänä helmikuun yönä nuo suuret laatikot jäähän hakatusta avannosta Keitelejärveen*, Kennään rannan ja Kymönkosken väliseen Kymönselkään, n. 300-400 m Kölkynlahden rannasta. Ja niinpä onkin nyt tuo silloista kansannousua herättämään tarkoitettu valtava määrä painettua sanaa ja eri paikkakunnille osoitettuja henkilökohtaisia kirjeitä vielä tänäkin päivänä Keitelejärven pohjassa, Kymönselällä loiskivien lohien luettavana ja onkiahvenien kutuluotona.

* Näin sen vuoksi, koska Helsingistä oli saatu tieto, että "ison postin" jakoa ei ollut koettava jatkaa ja että sen löytäminen voisi viedä monta passiivisen vastarinnan johtomiestä Siperiaan.